Medialaskeuma ja puoliintumisaika

Median seuraaminen saa uskomaan vanhan sananlaskun "tieto lisää tuskaa" osuvan naulan kantaan. Vaikka itse asia tuntuukin vähintään ahdistavalta, olin kuitenkin tyytyväinen, että Helsingin Sanomissa käsiteltiin mielestäni tärkeää asiaa, suomalaisnuorten polarisoitunutta sosiaalista kenttää. Siis sitä, että suosituilla on ympärillään paljon ihmisiä, mutta kymmenesosalla ei ketään. (Tietenkin tällaista pilkkufetisistiä karmaisi se, että laadukkaana pidetyn lehden jutussa jo toinen sana oli kirjoitettu väärin ja että toisesta lauseesta puuttui kieltosana. Tälläkö lapset opetetaan lukemaan?) Kiusaaminenkin on kouluissa vain lisääntynyt...

Tietenkin kommenteissa joku verenhimoinen lukija pyrki heti alkuun siirtämään tappamiseen päätyneiden koulukiusattujen syyllisyystaakan kiusaajien ja jopa opettajien harteille. Onneksi jokunen opettaja toi keskusteluun järjen ääntä huomauttamalla esimerkiksi siitä, miten vaikeaa opettajan on puuttua kiusaamiseen silloin, kun kiusaajan vanhemmat eivät myönnä lapsensa syyllistyneen mihinkään väärään. Myös sen itsestäänselvyyden joku mainitsi, että opettajiinkin mahtuu välinpitämättömiä tapauksia, joiden ei pitäisi olla alalla, koska eivät ole valmiita sitoutumaan terveen oppimisympäristön luomiseen ja ylläpitoon.

Tämä ei ole kuitenkaan se aihe, joka sai minut tänään huolestumaan median vaikutuksista lasten ja nuorten maailmankuvaan. Toisessa jutussa kerrotaan, miten kolmen teinitytön ryhmä oli ryöstänyt ja pahoinpidellyt nuorempia tyttöjä. Uhrit oli pakotettu riisuuntumaan ja heistä oli otettu valokuvia kännykkäkameralla. Poliisi arveli kuvien olevan jo levityksessä. Sinällään myönteinen asia, pienimuotoisen julkaisutoiminnan helpottuminen ja arkipäiväistyminen tuo mukanaan myös karuja puolia. Myös kiusaamiselle avautuu uudenlaisia mahdollisuuksia. Toki "virtuaalikiusaaminen" on aiemminkin ollut mahdollista, mutta tässä tapauksessa se konkretisoituu jotenkin erityisen kuvottavalla tavalla: nuoret tytöt käyttävät rankkaa fyysistä väkivaltaa ja pyrkivät vielä lisäämään uhriensa kärsimystä häpäisemällä näitä julkisesti.

Internet on siinä mielessä riskialtis tiedonvälityksen muoto, että vaikkapa jollekin www-sivulle kerran vuodettua sisältöä on erittäin vaikeaa ellei jopa täysin mahdotonta saada poistettua kierrosta, koska jos sisältö jotakuta kiinnostaa, sen voi vapaasti kopioida ja levittää sitä edelleen, vaikkapa toisella www-sivustolla tai muissa Internet-palveluissa. Tätä asiaa voi tuskin liikaa painottaa mediakasvatuksessa. Valitettavasti tämä tarkoittaa kiusattujen kannalta sitä, että on paikkoja, joissa tapahtuvaan kiusaamiseen ei voi kukaan tehokkaasti puuttua, vaikka haluaisi. Kunnianloukkauksesta voi oikeastaan jäädä kiinni vain, jos tekee sen omalla nimellään, kuten Seppo Lehto... Onkin erittäin vaikea keksiä, miten tästä pitäisi puhua nuorille. Nuoret myös osaavat lukea näistä tapahtumista. Käykö heille samoin kuin itselleni Jokelan jälkeen: entä jos seuraava vastaava tapaus ei tunnukaan enää niin pahalta, kun siihen on turtunut? Tosiasia on, että uhrit voivat löytää kymmenenkin vuoden päästä netistä kuvan itsestään riisuuntumaan pakotettuna. Internetin medialaskeuman puoliintumisaika on pitkä tai ikuinen.