Isänmaan toivot

Sapettaa.

Onko tämä parasta, mihin suomalainen media pystyy? Puhun nyt Kauhajoen tragedian uutisoinnista tai oikeastaan revittelystä ja kaiken maailman mässäilystä, joka tuntuu olevan väistämätöntä aina tällaisissa tilanteissa. On vaikeaa pukea sanoiksi tätä turhautumisen tunnetta, joka liittyy siihen, kuinka heikolla tasolla keskustelu aiheesta pyörii. En välttämättä kuvittele itse saavani aikaan parempaa, mutta en olekaan alan ammattilainen, joten sitä ei voida minulta odottaakaan.

Poliitikot ovat juuri niin suoraselkäisiä kuin odottaa saattaa: irtopisteitä rohmutaan milloin mikäkin asia tuomitsemalla ja vaatimalla lainsäädännön muuttamista. Videopelit, metallimusiikki ja käsiaseiden luvallinen käyttö pitää kieltää, koska miljoonien pelaajien, metallistien ja ampumaharrastajien joukosta löytyi vuoden sisään toinenkin hullu, joka päätti tappaa viattomia ihmisiä. Ei tule unohtaa tulitikkujen ja sytyttimien kieltämistä, sillä yrittihän uusi kansallissankarimme lisätä uhrien määrää myös sytyttämällä koulurakennuksen palamaan.

Onko se joku luonnonlaki, että aina kun tapahtuu jotain traagista ja kamalaa, suuri joukko opportunistisia kusipäitä yrittää hyötyä nopeasti tilanteesta jollakin tavalla? Muistan, kuinka tšetšenialainen ystäväni kertoi, että hän uskoo toisen Tšetšenian sodan olevan (kyllä, se on edelleen käynnissä, vaikkemme siitä kuulekaan) jumalan rangaistus siitä, että hänen maanmiehensä olivat niin sanotusti toisilleen susia "ensimmäisen" sodan jälkeen. Tilanne muistuttaa rakenteeltaan suomalaisten reaktiota Jokelan ja Kauhajoen surmatöihin. Roskalehdissä työskennellään yötä päivää, jotta voitaisiin äkkiä repiä toisten kärsimyksestä mahdollisimman suuret voitot - aika on rahaa, mitä tulee korppikotkajournalismiin! Syntipukkeja luodaan kilpaa. Kukaan ei osoita kuuluvansa selkärankaisiin kertomalla Suomen kansalle, että se on itse kollektiivisesti syyllinen, koska se on unohtanut olevansa yksi yhtenäinen kansa, joka voi menestyä vain toimimalla yhteisvastuullisesti ja olemalla henkisellä tasolla olemassa toisiaan (ja miksei muitakin) varten silloin kun tukea tarvitaan.

Kyynärpäätaktiikkahan voi tunnetusti kyllä auttaa yksilöitä pyrkimyksissään sosiaaliseen tai taloudelliseen nousuun, mutta tämä voi tapahtua ainoastaan painamalla toisia alaspäin, mikä taas osoittautuu aina koko kansan kannalta ajateltuna vahingolliseksi. (Ai niin, unohdin sen kosmisen totuuden, että "yritysjohtajien palkat eivät ole keneltäkään pois"!) Ahneus ja itsekkyys ovat muotia ja se näkyy ihmisten toiminnassa. Raha, valta ja kulutushyödykkeet ovat arjen teoista päätellen monille tärkeämpiä kuin kontakti omiin lapsiin. Nuorten ei ole mitenkään vaikeaa oppia tätä "ajan henkeä" seuraamalla mediaa ja ihmisten toimintaa. Tämäkö on se perintö, jonka lapsilleen jätettyään päälampaamme Matti "Anteeksi" Vanhasen sukupolvi kehtaa väittää olevansa "kateellinen nuorille" kaikista mahdollisuuksista, joita heidän luomansa yhteiskunta meille tarjoaa? Tuntuu, että meille on annettu mahdollisuus tulla ilkeiksi paskiaisiksi tai jäädä ilkeiden paskiaisten jalkoihin... tai korjata maailman vääryydet ja elää elämämme onnellisina loppuun asti.

Angstaaminen sikseen, sillä tietenkin löytyy myös keinoja toimia toisin. Kenenkään ei ole pakko asettaa uraansa tai materiaa ihmisten edelle. (Radikaali vähempään tyytyminen saattaisi sitä paitsi myös palauttaa ekologisen jalanjälkemme kestävälle tasolle.) Myös tiedotusvälineiden on aika siirtyä eteenpäin. Kuten luennolla todettiin, olemme jo kuulleet tarpeeksi tapahtumien kulusta, sitä on turha syöttää lisää. Yksityiskohdilla mässäily ei hyödytä ketään, vaan ainoastaan rohkaisee seuraavaa idioottia toteuttamaan sairaat väkivaltafantasiansa osoittamalla ihmisten olevan hyvin kiinnostuneita mistä tahansa, mikä liittyy shokkiuutiseen. Olennaista olisi keskittyä siihen, mitä sellaista voimme tehdä, joka oikeasti auttaa ehkäisemään vastaavanlaisia tapahtumia jatkossa. Sitä ei tee ainakaan pelien tai käsiaseiden kieltäminen eikä kenenkään syyllistäminen tapahtuneesta. Sitä ei tee myöskään se, että ihmiset ruokkivat mediamylläkkää tukemalla roskajournalismia. Sen sijaan voisi auttaa paljonkin, jos suomalaiset sitoutuisivat olemaan arkielämässään myötätuntoisempia ja valmiimpia tukemaan lähimmäisiään elämän haasteissa.