Omia peruskoulu- ja lukioaikaisia kokemuksia mediakasvatuksesta on vaikea hahmottaa, sillä en muista siihen aikaan edes kuulleeni koko termistä. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö sitä olisi ollut, mutta aihe ei ollut vielä saavuttanut tiedotusvälineissä yhtä mittavaa huomioarvoa kuin sittemmin.
Ainakin median avulla opettamista tehtiin kuitenkin jonkin verran myös takapajuisessa mutta kasvojenkohotusleikkauksella statuksensa kohentamista epätoivoisesti yrittäneessä lukiossani (seutukunnan lahjattomimmat tapaukset alhaisella keskiarvorajallaan keräävä koulumme päätettiin muuttaa tunnetun taiteilijan nimeä kantavaksi opinahjoksi). Mielestäni heikonlaisesti toteutettu mikroluokkaopetus ei antanut suurimmalle osalle oppilaista juuri minkäänlaisia lisävalmiuksia, koska opettajana oli joko kehnoin pedagogisin valmiuksin varustettu tietotekniikan osaaja tai huonosti tietotekniikkaa ymmärtävä jonkin muun alan aineopettaja. Tästä johtuen hitaimpien ehdoilla edenneet yläasteen atk-tunnit kuluivat kaikilta tietotekniikan kanssa jo aiemmin tutuiksi tulleilta lähinnä Liero- ja Tapan Kaikki -pelien pelaamiseen ja chat-keskusteluihin.
Äidinkielen tunneilla saimme joskus tehtäviä, jotka edellyttivät tiedonhakua kirjastosta, mutta valmiuksia lähteiden kriittiseen tarkasteluun ei annettu. Audiovisuaalisen mediasisällön tuottaminen sen sijaan tuli vähän tutummaksi lukion kuvaamataidon valinnaisella valokuvauksen, videon ja graafisen suunnittelun kurssilla, jossa muun muassa tuotimme pienimuotoisen dokumentin ja harjoittelimme vaha-animaation tekemistä varsin alkeellisilla välineillä. Tämä olikin pieni, mutta innostava valopilkku kouluni muuten niin yksipuolisessa tavassa suhtautua mediaan. Itse asiassa ainoa peruskoulusta muistamani mediakasvatuskokemus oli niin ikään kuvaamataidon tunnilta, jolla saimme tehtäväksemme laatia mainosjuliste kuvitteelliseen elokuvaan. Kaikilta meni tuolloin auttamatta ohi yritykseni parodioida kehnoja elokuvasuomennoksia.
Buckinhamin tarkoittamassa mielessä mediakasvatus loisti ainakin ennen lukiota poissaolollaan, koska opetuksessa huomiota ei kiinnitetty tiedonvälitykseen ilmiönä vaan media toimi vain oppimisen työkaluna. Ehkä Suomi oli vasta avautumassa ja toipumassa suomettumisen ajasta, vaikka Neuvostoliitto ja Berliinin muuri olivatkin jo kaatuneet (todennäköisesti siihen, että Brežnevin kuolemaa seuranneena päivänä syntynyt poika oli aloittanut koulunkäynnin ja näin kylvänyt maailmanlaajuisen vallankumouksen ensi siemenen). Toivottavasti nykyään osataan ja halutaan kasvattaa lapsista ja nuorista kriittisempiä tiedotusvälineiden tuottaman sisällön arvioijia, koska muuten heidän valmiutensa tulkita nykyaikaisen median sisältöä jäävät heikoiksi. Itsestäni tuli kriittinen mediankäyttäjä vasta paljon myöhemmin ja aivan muualta kuin koulusta omaksuttujen vaikutteiden ansiosta.
torstai 25. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti