Mediakasvattajien heimot ja päättäjien mediaosaaminen

Viimeisellä luennolla esitettiin mediakasvattajien jaottelu neljään eri "heimoon". Jokaisella ryhmällä on tietysti vahvat ja heikot puolensa ja niinpä järkevään lopputulokseen päästäisiinkin vain, jos nämä neljä eri blokkia pyrkisivät hyötymään toistensa osaamisesta laittamalla viisaat päänsä yhteen. Pelkkää teknologista puolta painottavat unohtavat usein kriittisen näkökulman ja itse asiassa koko mediakasvatuksen, jos sen ymmärtää Buckinghamin (2003) määritelmän mukaan opetuksena mediasta. Pelkkää teknisten välineiden käytön opettamista pidän jopa vastuuttomana, koska nykyteknologia sisältää lukuisia riskejä, joihin olisi kiinnitettävä opetuksessa erityistä huomiota. Teknisen opetuksen aisapariksi tarvitaan kriittistä näkökulmaa, jotta opetus olisi eettisesti kestävää. Kulttuurinen puoli taas tarjoaa tarkkaa ja kuvailevaa tietoa kriittisen tarkastelun avuksi, sekä hyviä ideoita esim. vuorovaikutteisuuden kannalta. Oikeastaan kyseisistä heimoista kuvottaa vain suojelunäkökohtaa korostava kukkahattutätien leiri, ja sekin vain siksi, että se on totaalisen vieraantunut todellisuudesta ja siitä, mikä oikeasti vaikuttaa mihinkin ja mitä kautta. Tämä on ilmennyt esimerkiksi Internet-sensuurilakia säädettäessä, jolloin suojeluorientoituneet lastensuojelun asiantuntijat päästelivät ilmoille teknisiä asiantuntijoita raivon partaalle ajaneita aivopieruja, jotka kumpusivat täydellisestä ymmärtämättömyydestä, mitä tulee Internetin teknisiin ratkaisuihin.

Päätöksenteon kannalta onkin erittäin ongelmallista, että sen yhteydessä tiettyjä "moraalisesti arvostettuja" tahoja (esim. Pelastakaa Lapset ja MLL lapsipornofarssin yhteydessä) kuunneltaessa ei oteta huomioon heidän heikkoa tietotasoaan käsillä olevasta aiheesta, koska ei haluta ottaa riskiä leimaantumisesta epäilyttävän asian kannattajiksi. (Pelko on tietysti aiheellinen, sillä poliittisia leimasimia käytetään surutta vastustajien mustamaalaamiseksi.) Muun muassa tämänkaltaisen harhaisuuden hyödyntämisen avulla lapsipornokeskusteluksi käännetty sananvapaus vs. sensuuri -keskustelu saatiin valtamediassa käsittämättömän yksisilmäiseksi ja kansalaisille iskostui harhakäsitys siitä, että (käsittääkseni Suomen perustuslakia rikkovan) sensuurilain avulla voitaisiin jotenkin vaikeuttaa pedofiilien toimintaa ja lapsipornon levitystä Internetissä. Osaltaan tähän vaikuttivat edellämainitut arvostetut tahot, jotka suolsivat julkisuuteen väärää tietoa - tuskin tahallaan, mutta ottamatta teknisistä asioista selvää ja uskottuaan sokeasti lain puolesta lobbaavien valheita - pelaten näin kansalaisten yksityisyyttä rajoittavaa lakia ajaneiden pussiin.

Jälkeenpäinhän tuli ilmi, että suurella osalla sensuurilistan sisältämistä osoitteista ei ole mitään tekemistä lapsipornon kanssa ja että listalle oli lainvastaisesti lisätty poliittista kritiikkiä ja faktatietoa aiheesta esittänyt, tietoverkkojen asiantuntijan ylläpitämä sivusto. Tämä ei voinut tulla kovin monelle yllätyksenä, jos otetaan huomioon, että sensuurilistaa päivittää mielivaltaisesti yksi poliisi, jota ei käytännössä valvo kukaan.